Bellatrix


Galaksissa riehuneen sodan toinen osapuoli koostui usealta osin kävelevistä matelija/humanoidi tai matelija/dinosaurus hybrideistä. Tämä vastapuoli oli nimeltään Ancharan liittoutuma. Nämä olennot ovat erittäin vahvoja hallitsijoita ja taitavia sodankävijöitä. Kuvassa allekirjoittaneen näkemys Bellatrixin kansalaisesta.


Koska taiteilijan näkemys on tässä puutteellinen, lainaan tässä hiukan kirjasta. ” Heidän kehonsa on dinosauruksen ja matelijan hybridi. Se on luinen ja suomuinen. Heidän päätään ympäröi suuri luinen harjanne. Heidän silmänsä ovat suuret, punaiset tai keltaiset, maapallolla esiintyvien matelijoiden kaltaiset ja ne osoittavat eteenpäin. Iho on suomuinen ja krotiilin kaltainen, väriltäään vihreä, keltainen ruskea tai punainen.Tällä olennolla on ohuet kädet, joissa on kuusi sormea ja joiden päässä on kuusi veitsenterävää kynttä. Heillä on krokotiilin kaltainen paksu häntä ja se ulottuu maahan saakka. ”


Miespuoliset olennot ovat lyhyempiä, kahdesta ja puolesta metristä kolmeen metriin. Naispuoliset ovat kooltaan noin kymmenen senttiä pidempiä eli he ovat yli kolme metrisiä olentoja. He tarvitsevat unta noin 5-8 kahdeksaan tuntia päivässä.


Näiden olentojen yhteiskuntajärjestelmä on ollut varsin monarkkinen, perustuen hallitsevaan luokkaan ja työläisiin. Bellatrixin tähtikansa on osaltaan toiminut johtajina ja hallitsijoina sodassa Galaktisen valon liittoutumaa vastaan. Sheldan kertoo, että miljoonia vuosia kestänyt sota on ohi ja nyt on vihdoin eheytymisen aika. Bellatrixin yhteiskuntajärjestelmää ollaan pikkuhiljaa muuttamassa demokraattisempaan suuntaan.



Tässä kaaviossa on sotien aikana Bellatrixissä käytetty yhteiskuntajärjestelmä. Järjestelmää voi verrata maapallollakin esiintyneisiin monarkiamuotoihin, jossa kuningas hallitsee kokonaisaluetta pienempien paikallisten suurruhtinaiden avulla.


                                                                                 Bellatrixiläinen partioalus


Tämä noin 13 metrinen Bellatrixiläinen partioalus pystyy käyttämään hyväkseen erityistä vuo-avaruutta. Tuota liikkumismuotoa voidaan karkeasti verrata ulottuuvuuksien välisten portaalien kauttakulkemiseen. Tällainen pieni partioalus pystyy taittaamaan maapallolta 245 valovuoden matkan Orionin tähdistöön vaivaisessa seitsemässä minuutissa. Pysytään vielä entisen Ancharan liittoutuman olennoissa. Ehkä hurjimpien taistelijoiden maineessa ovat Sigma Dragonit.


                                                                                         Sigma Dragon


Sigma Dragonit ovat matelijan ja dinosauruksen hybridejä. Heidän ulkonäkönsä muistuttaa maapallon tarustoissa käytetyjen kuvien demoneita. Mikä yhteys näiden historian tarujen ja Sigma Dragonien välillä on se jää meille arvoitukseksi. Nämä johtamis- ja sotataidoiltaan ylivertaiset olennot toimivat usein laivastojen komentajina ja heidän kykynsä itse taistelukentillä ovat eeppistä luokkaa.


Heidän maineensa takia he nousivat usein nopeasti Dragoniaanien valtakunnan sotavoimien upseeristoon. Heidän johtamistyylinsä Ancharan liittoutuman sisällä oli usein yhtä intohimoista kuin taistelukentillä. Näin heistä tuli Ancharan liittoutuman pelätyimpiä olentoja. Sotataidon ohella heistä tuli maineikkaimpia aseiden valmistajia. Nykyään nämä hurjat olennot ovat siis Galaktisen valon liittoutuman jäseniä.


Tällainen matelija/dinosaurus hybridi omaa vahvaa fyysistä voimaa ja yksilöllistä suvereenia kyvykkyyttä. Tämä on osaltaan johtanut siihen, että nämä olennot kykenivät taistelemaan pitkään valon liittoutumaa vastaan. Sodalle ei olisi tullut loppua ellei korkeampi Luojaolento olisi puuttunut tapahtumien kulkuun, ja määrännyt vihollisuuksien lopettamista. Galaktinen rauha solmittiin vasta 1990-luvun puolivälissä. Vasta kun heidän Luojaolentonsa antoi heille määräyksen lopetettaa vihollisuudet, suostuivat Dragoniaanit luopumaan sota hankeistaan.


Sigma Dragonit toimivat Ancharan liittoutuman sotavoimissa 35 miljoonan vuoden ajan. Rauha on solmittu siis vasta noin 20 vuotta sitten eli uuden ajan kynnyksellä tässä liikkumme. Nämä olennot ovat noin kolmemetrisiä ja naispuoliset hiukan miehiä pidempiä. Maapallolaiselle tällainen olento saattaa olla pelottava ja kunnoitusta herättävä. Tulevaisuudessa maapallolaiset toimivat kuitenkin yhdessä Sigma Dragonien kanssa liittoutuman moninaisissa tehtävissä.

Kuvan olento on allekirjoittaneen näkemys. Vaikka Sheldanin kirjassa mainitaan Sigma Dragonien lepakkomaiset siivet, siinä ei kerrota olentojen lentokyvystä.



Sigma Dragonien tähtijärjestelmä koostuu 12 planeetasta. Pienimmät ovat lähimpänä aurinkoa ja suurimmat ovat kauimpana samankaltaisesti kuin meidän järjestelmässä. Kolmas planeetta auringosta muistuttaa meidän Venusta ja se on samankaltaisesti kuin meillä, tuhoutunut huonoon kuntoon. Sigma Dragonit ovat testanneet aseitaan tuon kolmannen planeettansa atmosfäärissä. Näin aseita testattiin Galaktisia sotia varten. 


Meillä löytyy siis yhteneväisyyksiä heidän kansaan sillä heilläkin on vain yksi asumiseen kelvollinen planeetta aurinkokunnassaan. Se on neljäs planeetta auringosta ja se on kuuma ja kuiva. Kahdeksan pientä merta ympäröi suurta maa-aluetta.


Perimmiltään voi ajatella, että tähtikansojen väliset ristiidat ovat johtuneet erilaisuudesta. Vaikka matelija/dinosaurus hybridit omaavat monia erityistaitoja, heiltä puuttuu kyky tai potentiaali luoda itselleen valokeho. Näin voitaisiin ajatella, että Luojan luodut ovat olleet eri asemassa. Valokehon puute on aiheuttanut fyysisten ja mentaalisten kykyjen kehittämistä sekä sotakaluston ja -taitojen lisäämistä. Lopulta tähtirotujen välinen jännite on purkautunut fyysiseen konfliktiin. Sodalle ei siis olisi tullut loppua ellei korkeampi Luoja-olento olisi puuttunut tapahtumien kulkuun, ja määrännyt vihollisuuksien lopettamista.


                                                                                      Beta Canceri ( Al Tarf )


Omalta osaltaan sodan loppumiselle panoksensa on antanut Al Tarfin tähtikansa, joka pystyy opettamaan valokehon luomista myös sellaisille olennoille, joilla siihen ei ole potentiaalia. He ovat vesieläinperäisiä käveleviä, korkeasti tiedostavia olentoja. Nämä olennot, jotka muistuttavat meidän sammakoitamme, ovat yli kaksimetrisiä ja naispuoliset hiukan pidempiä parhaimmillaan 2 metrin ja 60 sentin korkuisia.


Sheldan Nidle tutustui näihin olentoihin 6 vuotiaana. Ne olivat ensimmäisiä muunkaltaisia olentoja kuin humanoideja. Sheldan tutustui tähän tähtikansaan Siriuslaisella emoaluksella. Niinkuin myös muidenkin tähtikansojen kohdalla toimi Siriuslainen Washta Sheldanille oppaana. Al Tarfin tähtikansa on Arcturuslaisten ohella Galaktisen valon liittoutuman perustajajäseniä. He ovat olleet jäseniä jo 4 miljoonaa vuotta.


Toisin kuin meillä ihmisillä Al Tarfin tähtikansalla ei ollut synnynäistä potentiaalia valokehon luomiseksi. He opiskelivat tarkoin psyykeen ominaisuuksia ja kykenivät lopulta kehittämään valokehon. He pystyivät nousemaan henkisyydessä korkeammalle kuin mitä luojan antamat lahjat olisivat edellyttäneet.


Heidät tunnetaan Galaksissamme olentoina, joiden psyykkiset kyvyt ovat kehittyneet huippuunsa ja he ovat alansa johtavia suunnannäyttäjiä. Heidän erikoistaitoina on telepatia, telekinesis, selvänäköisyys ja selväkuuloisuus. He ovat myös taitavia manipulaatiossa. Tämän tähtikansan kirjaston valtavissa tiedostoissa on merkintöjä 18 miljoonan vuoden ajalta.

He kykenivät siis avaamaan uinuvan potentiaalin valokehon luomiseksi. Tämän seurauksena he ovat pystyneet tarjoamaan erityistä opetusta valokehon kehittämiseksi myös matelija-dinosaurus olennoille. Näin matelija/dinosaurus hybridi olennoille on avautumassa sama henkisen tietoisuuden polku kuin useimmille humanoideille. He saavat mahdollisuuden toimia fyysisessä kehossa omaten samalla myös valokehon. Siten tietoisuuden tasot näiden entisten vihollisten välillä tulevat samankaltaisiksi, ja universumien kehitys voi jatkua taas rauhallisesti iäisyydestä toiseen.


Edellä on nyt esitelty muutamien tähtinaapuriemme fyysisiä muotoja. Osalla planeetoista esiintyy myös samanaikaisesti ihmisiä ja matelija/dinosaurus hybridejä. Näin ollen huomaamme, että samalla planeetalla voi elää ulkomuodoiltaan kaksi hyvinkin erilaista korkeasti tiedostavaa olentoa sulassa sovussa.




<< EDELLINEN SIVUDeus Amabile -pääsivulle SEURAAVA SIVU >>